3 aineksen mustikkajäätelö

Blogin päivitys on jäänyt kovin vähään nyt kesällä. Olen kai noudattanut kirjaimellisesti kesälle annettua ohjetta, eli on eletty täysillä ja sydämellä ja tekemistä on ollut välillä enemmän kuin olisi ehtinyt. Viime viikon vietin Elävän ravinnon instituutissa Ahvenanmaalla ja sain taas rutkasti ideoita omaan ruokavaliooni. Kokonaan elävällä ravinnolla en ole jaksanut olla vuotta pidempää ja se on muutenkin ruoansulatukselleni vähän liian tuhtia. Noin puolet kypsennettyä kasvisruokaa ja loput elävää, tuoretta ravintoa tuntuu olevan itselleni se sopivin kombinaatio.

Kesällä on tullut kokeiltua taas uusia jäätelömakuja, viimeisimpänä mustikka. Jos jätät tästä reseptistä kookoskerman pois, niin silloin ohje käy myös Elävän ravinnon -dieettiä noudattavalle. Käytä samaa reseptiä kuin mansikkajäätelö, ja käytä mansikoiden tilalla mustikoita. Mustikkaa ei kannata laittaa ihan niin paljon kuin mansikkaa, noin puolet määrästä on hyvä. Koristele tuoreilla mustikoilla. Nyt niitä saa vaikka lähimetsästä. Helppoa, nopeaa, terveellistä ja ennen kaikkea herkullista. 🙂

P.S. Lähiaikoina julkaisen vinkkejä viidenteen vuodenaikaan, eli myöhäiskesään. Kiinassa myöhäiskesä on tärkeä siirtymävaihe kesän ja syksyn välissä. Pysy kuulolla!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s