Kokonaisvaltainen hengitys

Hengitätkö pinnallisesti, tai kiinnitätkö hengitykseen sen kummemmin huomiota?

Monet ihmiset käyttävät vain keuhkojen yläosaa hengittämiseen. Syvä, keskittynyt hengitys hyödyntää koko keuhkojen kapasiteettia, tuoden näin jokaisella hengityksellä paljon enemmän happea elimistön käytettäväksi. Pystyasennossa keuhkojen alaosassa on paljon enemmän verta kuin yläosassa, jolloin palleahengityksen avulla happea virtaa tehokkaammin keuhkojen verenkiertoon.

Hengityksen avulla voi löytää syvemmän yhteyden omaan kehoonsa, koko hengityselimistöön sekä hermostoon. Jokapäiväisessä elämässä voimme käyttää hengitystä apuna rentoutumiseen, tai tuomaan energiaa kehoomme. Mielen liikkeitä kontrolloidaan hengityksen avulla. Oikeanlainen hengitys on tärkeää oppia joogaharrastuksen alkuvaiheessa. Syvä hengittäminen on tärkeää Asana harjoituksen aikana, mutta myös päivittäisessä elämässä.

Harjoitus

Harjoittele kokonaisvaltaista hengitystä aluksi maaten selällään, jalat koukussa. Voit laittaa toisen kämmenen vatsan päälle ja toisen keuhkojen yläosan päälle. Seuraa käsien liikkeen avulla vatsan ja keuhkojen nousua ja laskua. Kun hengitys tuntuu sujuvan makuuasennossa, voit vähitellen alkaa harjoittamaan hengittämistä seisovassa asennossa ja lopuksi tuoda sen osaksi joogaharjoitusta ja jokapäiväistä elämää.

Tee sisäänhengitys kolmessa vaiheessa ja uloshengitys kolmessa vaiheessa.

Sisäänhengitys:

  1. Keuhkojen alaosa laajenee supistamalla palleaa, ja vatsa nousee ulospäin.
  2. Kylkiluiden väliset lihakset laajentavat rintakehää täyttääkseen keuhkojen keskiosan.
  3. Solisluut nousevat täyttääkseen keuhkojen yläosan.

Uloshengitys:

  1. Solisluut laskevat, ja keuhkojen yläosa tyhjenee.
  2. Kylkiluiden väliset lihakset supistuvat, rintakehä liikkuu sisäänpäin ja alaspäin tyhjentääkseen keuhkojen keskiosan.
  3. Keuhkojen alaosa supistuu nostamalla palleaa ja vatsa liikkuu takaisin sisäänpäin.

Kokonaisvaltaisen hengityksen hyötyjä

  • Hengitys auttaa kehoa pilkkomaan ravintoaineet paremmin kehon käyttöön, myös ruoansulatus tehostuu.
  • Lisääntynyt verenkierto sydämen alueella auttaa sydämen toimintaa. Mitä enemmän happea saamme hengityksen mukana, sen paremmin happi virtaa jokaiseen kehon osaan.
  • Lisääntynyt hapen saanti tuo energiaa kehoon ja auttaa lihaksia toimimaan paremmin. Lihakset myös palautuvat nopeammin.
  • Kun aivot saavat enemmän happea, ne toimivat tehokkaammin, keskittyminen on helpompaa ja ajatukset kirkastuvat.
  • Rauhallinen kokonaisvaltainen hengitys alentaa stressihormonien tasoa.
  • Syvä hengitys lisää kehotietoisuutta joka puolestaan parantaa koordinaatiokykyä ja tasapainoa.
  • Hengityksen seuraaminen rauhoittaa mieltä ja toimii hyvänä alustana meditaatioharjoitukselle.

Kokeile!

  • Tehosta ruoansulatusta rauhoittamalla ruokailuhetket. hengitä syvään ennen ruokailua, sen aikana ja ruokailun jälkeen.
  • Jos mieltäsi vaivaa jokin asia tai koet keskittymisvaikeuksia, mene ulos raittiiseen ilmaan ja harjoita kokonaisvaltaista hengitystä. Hapen saannin lisääntyessä ongelmat ratkeavat helpommin.
  • Jos huomaat olevasi kiireinen ja stressaantunut, ota tauko ja kiinnitä huomiota hengitykseen. Jo minuutin syvä hengittäminen vähentää stressin ja kiireen tunnetta.
Mainokset

2 comments

  1. Piia · marraskuu 5, 2016

    Loistava kirjoitus! Pysähdyin miettimään hengittämistä muutama viikko sitten toisen artikkelin lukemisen jälkeen. Voiko ihminen hengittää väärin? Näköjään voi! Jatkuvan kiireen ja stressin myötä olin ruvennut hengittämään pinnallisesti, ties kuinka kauan. Oikein hengittämisen oppi hetkessä, kun siihen vain kiinnitti huomiota. Ja avasi maailman uudelleen! Vaikuttaa yleiseen vointiin tosi paljon, ”kireys” katosi kropasta, on paljon rennompi olo koko ajan.

    Liked by 1 henkilö

    • Taija · marraskuu 5, 2016

      Kiitos. ❤ On tosi tavallista että kiireinen elämä aiheuttaa juuri tuota pinnallista hengittämistä (ihan huomaamatta). Mukava kuulla että löysit hengityksen ja sitä kautta rentouden. 🙂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s