Syksy

Vuodenajat vaikuttavat luontoon ja luonnon ympäröimänä ne vaikuttavat myös meihin. Kuten esimerkiksi valon määrä, muuttuvat lämpötilat, ilman kosteus, sekä päivän ja yön pituus.

lehdet

Seasonal Yogassa huomioidaan eri vuodenaikojen vaikutus terveyteen, mielen ja kehon kautta. Myös Auyrvedassa ja kiinalaisessa terveystieteessä huomioidaan vuodenaikojan muutokset, ja niiden vaikutus ihmiseen. Eri vuodenaikoina tulisi muokata ruokavalio sekä elämisen rytmi tukemaan kyseistä vuodenaikaa, jotta terveys ja hyvinvointi säilyisi optimaalisena.

Mitä olisi hyvä huomioida nyt ajankohtaisessa syksyssä?

Syksy on aikaa jolloin päivät lyhenevät ja luonto hidastaa kulkuaan. Syksyllä on hyvä kääntää ajatukset sisäänpäin, hiljentää tahtia, rauhoittua ja valmistautua talveen. Päivien lyhentyessä, energia saattaa vähentyä ja motivaatio liikunnan harrastamiseen vähenee. Liikuntaa on kuitenkin hyvä harrastaa, ja tehdä mieluummin lämpöä tuovaa voimakasta harjoitusta, vaikka vähän harvemmin, jotta myös levolle jää aikaa. Luonto näyttää esimerkkiä viilenevällä säällä ja pidemmillä öillä, puut luopuvat lehdistään. Syksy on luopumisen aikaa myös ihmiselle. Luovu kaikesta turhasta, mitä et enää tarvitse tai joka vie energiaa. Siivoa koti turhasta tavarasta. On aika rentoutua ja nauttia hitaammasta ja lempeämmästä elämän rytmistä.

Syksyllä on tärkeää…

… hengittää kunnolla, koska se tasapainottaa tunteita ja mieli selkenee.
… luopua turhista tavaroista, joita ei enää tarvitse.
… pukeutua riittävän lämpimästi. Jos pukeutuu liian kevyesti, keho varastoi ylimääräistä rasvaa pitääkseen itseään lämpimänä.
… syödä lämmintä ruokaa. Vältä myös liian kuivaa ruokaa, kuten kuivattuja hedelmiä tai kuivaksi paahdettua ruokaa.
… syödä juureksia. Tee lämmittäviä, pitkään haudutettuja patoja tai jos on kiire, kokeile nopeaa bataattilinssikeittoa.
… syödä pistävän ja kirpeän makuisia ruoka-aineita, kuten inkivääriä, joka lämmittää
kehoa sisältäpäin.
… nauttia mausteista ruokaa, joka nostaa kehon lämpötilaa ja estää liman muodostumista.
… ulkoilla säännöllisesti ja saada riittävästi happea.

Vältä…

… juuttumista samaan vanhaan rutiiniin. Kokeile uusia tapoja tehdä asioita.
… riippuvuutta aiheuttavia tapoja, eristäytymistä ja kaamosmasennusta.
… pitkään paikoillaan tai kasassa istumista, sekä vilustumista.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s